Travellerspointin Travel Blogit

Asiaa Ausseista

overcast 13 °C
View Kevätreissu on Hesu's travel map.

Moro (edited)

Pari paivaa ollaan pyoritty Christchurchin alueella ja huomenna ollaan suuntaamassa bussin kyydilla kohti pohjoista Kaikouraan. UudenSeelannin tapahtumista seuraavassa sessiossa. Tassa ynnaan hieman Aussi-asiaa.

Australiasta jai hyva maku. Ehka se johtuu hyvasta kelista ja siita, etta matkamme isossa Australian maassa sujui suunnitelmiemme mukaan. Matkaishan kyseisella mantereella vaikka kuinka monta kuukautta, jos vain olisi aikaa ja hieman rahaakin. 7,7 milj. neliokilometriin mahtuu monenmoista kiinnostavaa nahtavaa ja ihmeteltavaa. Sydneyssa oli paljon nahtavaa itse kaupungissa kuin myos sen ulkopuolella. Oopperatalo, Harbour bridge, Bondi beach kuuluu niihin kuuluisimpiin. Mutta suosikiksi jai kuitenkin Blue mountains alue. Hyvalla ilmalla moinen laakso kalliokielekkeineen ja sademetsineen on kerrassaan ylivertainen. Ja sinne paasee viela helposti paikallisjunalla. Alice springsissa on taas sita australiaa, jota joskus on nahnyt tv:sta tai lukenut lehdista. Outback on punaista kuivaa eramaata, josta pilkistaa punainen peruskallio paikkapaikoin. Ayers rock ja Kata Tjuta(=many heads) ovat siita hienoimmat esimerkit. Autoilu kuivassa eramaassa oli myos elamys tallaiselle metsien maasta tulevalle suomalaiselle. Eika sovi myoskaan unohtaa Outbackin tarjoamaan tahtisikermaa taivaalla. Suomen talvinen tahtitaivas jaa ikava kylla vaatimattomaksi Aussitahtitaivaan rinnalla. Melbourne on Aussien urheilun- ja kulttuurin keskus. Ja se myos nakyy. Paljon pyorailevia ja lenkkeilevia ihmisia. Kaupunki on myos omasta mielestani ehka viihtyisampi kuin Sydney. Melbournen ehdoton vetonaula on myos Great ocean road. Ehdottomasti ajamisen arvoinen, vaikka suurkaupungissa pyoriminen autolla ei alkuun kuulostaisikaan houkuttelevalta. Pari kertaan ajettiin kyseisella reissulla harhaan, mutta ei eksyksiin kuitenkaan.

Elaimistoltaan Australian on ihmeellinen. Kenguruja voi pongata luonnossa niin etelan rannikoilla kuin Outbackissakin. Yksi sattui polkumme viereen Kata Tjutanin kallioilla. Lujaa moinen pomppija paasee, se tuli todistettua. Kameleita on australia pullollaan. Itsekkaan en moista ennen tiennyt ja luulien kameleiden kuuluvan vain saharan hiekoille. Yleensa kamelit tapaa safarikeskuksissa, mutta nakeepa niita myos outbackin teiden varsilla patsastelemassa. Kameliratsastusta olisi ollut tarjolla, mutta jatettiin tama kokemus hamaan tulevaisuuteen. Jos haluaa nahda Koalakarhun luonnossa, niin on ajettava Great Ocean roadia tai Melbournesta itaan. Koalakarhu esiintyy vain etela Australiassa. Erittain hyva paikka on Otway Lighthouse road, joka eroaa Great ocean roadilta etelaan (etelaisempia pisteita koko australian mantereella). Naimme noin kymmenkunta karhua notkumassa korkealla puiden latvustossa. Yksi sentaan seurasi levollisesti tien liikennetta puun alaosassa ja eika juurikaan hairiintynyt ihmisten katseista. Jotenkin sympaattisen nakoisia elaimia nama Koalat. Sydneysta ja Melbournesta loytyy akvaariot, josta loytyy pelottavat haikalat kuin myos sympaattiset pingviinitkin. Tosin pingviinin voi myos pongata Melbournen St Kildan rannoilta. Kavimme myos Melbournen elaintarhassa, jonne paasi sopivan alhaiseen hintaan. Siella kengurut olivat jo sen verran kesyja, etta ois voinut vaikka sanoa kasipaivaa Kossin kanssa.

Australia on ehdottomasti urheilumaa. Lajit ovat vaan tyystin toiset kuin meilla Suomessa. Olen yrittanyt etsia tuloksia paikallisten sanomalehtien tulossivuilta jaakiekon MM-kisoista turhaan. Niita ei uutisoida edes tulossivuille. NHL:n playoffit sentaan tulossivuilta loytyvat. Pittspurg taitaa vieda sormukset tana vuonna? Australian ehdottomat ykkoslajit ovat Rugby, aussifudis ja kriketti. Lisaksi paikallisten tv-kanavien urheiluohjelmissa kasitellaan englannin valioliigaa, formuloita ja yleisurheilua. Vastikaan rugbyssa oli maaottelu Aussit vastaan Uusi-seelanti, jota tuli seurattua tovi teeveesta. Ihan katsottavaa rymistelya. Tosin pidan enemman aussien omasta jalkapallosta, jossa Melbournessa pidettiin suuri tahdisto-ottelu viime viikolla. Melkein olin jo hommaamassa lippuja, kun kuultiin etta hinnat oli hieman korkeahkot. Joten ilta meni telkun aaressa ladatessa akkuja uuteen paivaan. Aussifudis eroaa rugbysta siina, etta kentta on pyorea ja pallo potkaistaan aina maaliin. Muutenhan lajit on kohtuu samannakoista rymistelya palloa myoden. Aussit ei siis ole talviurheilumaa, vaan joukkuelajien luvattu maa :)

18 aussipaivaa takana ja jotain kasitysta jai itse maasta takaraivoon. Suurissa kaupungeissa elintaso on korkea. Sen nakee esimerkiksi autokannasta. Vanhoja ikaloppuja autoja nahtiin vain Alice springsin takamailla (miten ne uskaltaa edes ajaa siella niilla kotteroilla). Bensa-autot ovat selvasti niskan paalla. Takseissa on V6 ja V8 moottoreita, joten ilmastomuutos ei ole vaikuttanut ainakaa viela aussien autokantaan. Bensa maksaa noin 0,9 e litra, diisel 20 senttia enemman. Autojen hinnatkin ovat matalampia, kuin meilla Suomessa (mika ei liene yllatys). Uudenkarhean Audi A4 TDI 104kw kaikilla maisteilla saa 33 000 euroon. Urheiluautojen hintoja en tieda, kun eivat mainostaneen liikkeissaan alea :) Yleisesti japanilaisia autoja on paljon. Saksalaiset autot ovat yleisesti hieman kalliimpia kuin Nipponilaiset, jota selittanee maan sijainti. Lisaksi ausseilla oli oma automerkkikin, Holden. Mutta huonojen aikojen tuloksena GM osti tuotannon ja nyt Holden merkin alla Sydney kaduilla huristelee esimerkiksi Holden Astra ja Holden Barina (Corsa).

Tuossapa ajatuksia maailman pienimmasta mantereesta. Poliittisen vastuun voin ottaa asian oikeellisuudesta. Em. perustuu nakemaani ja kokemaani.

Hyvaa viikonlopun jatkoa.

Lähettäjä Hesu 19:03 Arkistoitu paikkaan Australia Kommentteja (0)

Great Ocean Road

overcast 17 °C
View Kevätreissu on Hesu's travel map.

Moros taasen :)

Heti ensimmaiseksi laitan tahan kuvagallerialinkin, jonne olemme jaksaneet jopa 3 kuvaa ladata. Mun kamera tekee raskaita kuvia, eika ole sattunut kuvanmuokkausohjelmaa kohdalle. Mutta tassa kumminkin linkki: kuvagalleriaan.

Viimeksi taisin kirjotella alice springista. Nyt olemme viela pienemmassa paikassa, nimeltaan Port campbell. Kyseinen kyla sijaitsee Great Ocean roadin loppupaassa. Tuossa vieressa sijaitsee tien ehka kuuluisin paikka, 12 apostolia. Eli 12 hiekkaista tontyraa seisoo tyrskyjen keskella ennen rantatormaa. Hieno paikka, jos ei japanilaiset turistit haittaa. Niita nimittain taalla riittaa. Ollaan varmaa ainuat eurooppalaiset tien paalla :) Aamulla haimme pikku automme Melbournen keskustasta, ilman toivomaamme gps navia. Hieman arvelutti lahtea keskustaan pyorimaan kartan kanssa, mutta hyvinhan se sumpliintui. Kuhan sais huomenna auton myos palautettua samaan paikkaa kunnialla. Auton vuokraus taalla rannikolla on paljon edullisempaa kuin Outbackissa. 58e kustansi meilla pikku Huyndai kahdeksi paivaksi. Milta sitten Great ocean road nayttaa.
No empa ole nain upealla tiella ennen ajanut. Valilla todella tiukkamutkaista rantakaistaa, valilla sademetsapatkia nopeammin ajettavaksi. Paljon pysahdyspaikkoja ja nakoalapaikkoja merelle. Lisaksi loytyy muutamia elaintarhoja, mm. Koala-karhuja. Aiomme pysahtya yhdelle moista katsomaan huomenna. Lisaksi taman tien varrella on Australian "paras" surffausranta, Bells beach. Ranta on toiminut mm. MM surffinayttamona ja yleisesti rantaa pidetaan maan parhaana. Jopa 6 metrin aallot houkuttelevat monet kokeilemaan rohkeuttaan. Hieno paikka muutenkin. Korkea rantatorma, josta oli kiva seurata laudalla taiteilijoita.

Melbournessa vietimme 4 paivaa ennen rannikon autoilureissua. Kierrimme kaupungin keskustan, katsastimme Melbournen rantabulevardin (St Kilda) ja teimme myos pitkan shoppailupaivan Toorak Roadilla ja Chapel streetilta. Allekirjottanut loysi jopa itselleen paidan, muuten palasimme tyhjin kasin. Kyseinen alue on rikkaiden suosiossa ja hintataso ylitti hieman meidan paivabudjetin :) South Yarra on monen "julkkiksen" suosiossa asuinalueena, joten hostellimme oli oikein miellyttavassa paikassa. Harva se paiva Toorak roadilla lipui toinen toistaan hienompia ja kalliimpia urheiluautoja ja ihmiset oli pukeituneet muodikkaasti. Ja me siella seassa backbacker kamat paalla :P St Kildan laiturilla pongasimme pingviinin rannan tuntumassa. Aika vikkela elain, kuvattavaksi kuin muutenkin. Siis vedessahan pingviini on elementissaan. Vielakun nakisi moisen tipun kivella aurinkoa ottamassa.

Tassapa tarkeimmat. Kuvia lisataan, kuhan loydetaan jostain kone, jolla voi pienentaa kuvat. Muuten toi mun kuvatila tayttyy viikossa parissa.

Niin, ja viela yksi tarkea tieto meidan huomisesta paluumatkasta. Taalla ei ole kannykalle kenttaa kuin hetkittain, joten viestit tulee perille viiveella. Huomisiltana olemme jo Melbournessa, jossa odottaa viela pari yota hostellissa ja suuntaamme keskiviikkona elaintarhaan. Paikataan naas ne nakemattomat elaimet :)

Kiitos ja nakemiin

Lähettäjä Hesu 17:52 Arkistoitu paikkaan Australia Tagged backpacking Kommentteja (0)

Alice springs

pieni kaupunki keskella eramaata

sunny 26 °C
View Kevätreissu on Hesu's travel map.

Moros

Kohta 4 paivaa takana keskella australian kuivinta seutua. Alice springs on rauhallinen, kylamainen kaupunki kuumalla Australian aavikolla. Outback on kai taman alueen "virallinen" nimitys. Aboriginaaleja nakyy ja kuuluu kaduilla paljon, koska he ovat hyvinkin aanekasta vakea. Osa nayttaa hyvinkin syrjaytyneilta ja surullisilta. Osa taas on tyoelamassa. Toivotaan, etta turismi auttaa paikallista vakea voimaan paremmin, vaikka eivat meista matkustavaisista niin pitaisikaan.

Kaksi paivaa olimme tien paalla. Ajoimme noin 1000km aavikkotieta, kayden Ayers Rockilla ja Kata Tjutanilla. Jo sompaileminen Alice springin taajamassa oli kokemus sinansa, pitaahan taalla ajella "vaaralla" puolen tieta. Aavikolla ajaessamme pongasimme kamelin ja teiden varsilla makasi paljon kuolleita kenguruita. Ulurun luontopolulla vastaan tepasteli metrinen lisko, joka tepasteli onneksi rauhallisesti omia polkujaan eika valittanyt suomimatkaajista :) Kata tjutanilla toiveemme tayttyi ja naimme polulta luonnonvaraisen kengurun, joka pomppi kallioilta alas pusikkoon. Autoreissu oli kokonaisuudessaan ikimuistoinen. Saas nahda mita Melbournen tiet tuo tullessaan.

8.5 jatkamme Melbourneen, jossa olemme viikon tutkaillen kaupunkia ja maaseutua.

Helteisin terkuin

Henry

Lähettäjä Hesu 21:31 Arkistoitu paikkaan Australia Tagged backpacking Kommentteja (0)

Sydneyn kuulumiset

sunny 20 °C
View Kevätreissu on Hesu's travel map.

Hey Mate

Terveiset taalta aurinkoisesta Sydneysta. 5 kokonaista paivaa olemme viettaneet Australian suurimmassa kaupungissa. Aurinko on paistanut melkein joka paivana, torstaita lukuunottamatta. Paivisin on noin 20 astetta lamminta, mika on sopinut tallaisille valkonaamoille passelisti.

Eka paivana ihmeteltiin kaupunkia ristiin rastiin ja tutkittiin missa on mitakin. Loysimme Harbour Bridgen seka oopperatalon. Kaupungin tunnelma on kiireinen. Aamuisin porukka kavelee toihin (tai minne ovat mennossakaan) mukit kadessa. Kahvin ehtii siemaista kavellessakin. Ruoka ja kahvipaikkoja on tiheassa kaupungin kaduilla. Vaatetus saattaa vaihdella kalliista puvuista rennompaan, mutta jaloissa nakee hyvinkin usein lenkkarit. Jopa puvunkin kanssa. Toinen asia, joka on taalla kummallista, on liikenne. Vasemmanpuoleinen liikenne on jo sinansa vaikea asia meille, kun ei muista katua ylittaessa katsoa oikealle. Ihmiset kadulla kavelevat usein pain punaisia. Me tunnollisina jaadaan aina odottamaan lyhytkestoista erittain lyhytta vihreaa valoa.

Toinen paiva meni mukavasti Blue Mountains kallioilla. Ostimme junaliput 2h pituiselle matkalle sisamaahan. Menopaluu kustansi mukavassa paikallisjunassa noin 10e. Three sisters kalliot tuli nahtya seka patikoitua sademetsassa. Eucalyptuspuut olivat karun kauniita ja "papukaijat" hauskoja. Suosittelemme kyseista Blue mountains kohdetta, jos satutte naille kulmille ja pitaisi loytaa muutamalle paivalle tekemista. Toinen suositeltava kohde on ehdottomasti Bondibeach. Varsinkin hyvalla aurinkoisella ilmalla rannalla menee koko paiva surffareita ja isoja aaltoja ihmetellessa. Tulipa kaahlattua rantaviivan aalloissa, joka yllatti voimallaan. Nyt tiedamme, miksi ranta on niin kuuluisa. Bondibeachilla voi oppia surffauksen alkeet jarjestetylla kurssilla. Meista ei ollut moiseen, noin 3 metristen aaltojen sekaan menijoiksi. Ehkapa ensi kerralla :)

Kengurua emme ole viela ponganneet, mutta 3 metrinen hai on nahty. Sellainen peto loytyy Sydney Ackvariumista. Lisaksi kyseisesta paikasta voi pongata veikeat pingviinit, ison kilpikonnapariskunnan ja laiskan krokotiilin. Akvariumin vieresta loytyi myos farmaripuisto, jossa olisi voinut syottaa Kuala karhuja sylissa pidellen, mutta jatamme sen myohemmaksi :)

Muut paivat olemme viettaneet puistoissa chillaten tai pienia ostoksia tehden. Paddys market on kaupustelualue chinatownin vieressa, josta loysimme hieman tuliaisia. Muutaman kortin jo olemmekin lahettaneet, joten osa voi niita alkaa jo odotella :)

Aika loppuu nettikahvilan koneelta, joten paattelen taalta tahan. Jatkamme tasta sunnuntaina Alice springsiin 4 paivaksi. Cheers.

Lähettäjä Hesu 10:18 Arkistoitu paikkaan Australia Tagged backpacking Kommentteja (0)

Huomenna startti!

klo 8.00

Keväistä perjantai-iltaa...

Kohta se ois Moilasen pojalle ja Mannisemäen tytölle reissuun lähön aika. Siltä jo tuntuukin, että johonkin isompaan reissuun ollaan menossa: kaikki kamat olohuoneen lattialla "sopivassa" järjestyksessä. 2kk on sen verran pitkä aika, ettei kotia voi jättää samoin kuin viikonloppureissuun lähtiessä. Ollaan (Heidi on) siivottu, kukkien kastelijat ym. postin tsekkaajat palkattu, raha-asiat hoidettu jne jne. Lähinnä koti jää sellaiseen tilaan, että mitään ei jäisi muiden huolehdittavaksi. Kukka tarvii vettä kerran viikossa. Ja postit pois ovelta niin, että ei tukkeidu. Ja kaiken tämän jälkeen onkin hyvä hypätä suihkariin vuorokaudeksi :)

Eli. Miten tästä lähdetään. Aamulla hyppäämme audin kyytiin, jolla pääsemme Helsinki-vantaan kentälle. Noin klo 17 surautamme finnairin (toivottavasti aikataulussa) Frankfurtiin. About puolen yön maissa nousemme isompaan koneeseen, joka 21h lentelyn jälkeen löytyy Sydneystä maanantaina klo 5.20 paikallista aikaa. Sydneyssä vietämme 6 päivää. Saas nähdä, miten isot Vappujuhlat australialaiset osaavat pitää.

Niin. Ja mitkä tunnelmat. Oikeinkin mukavat ja odottavat. Edessä on 2kk tiukkaa matkustusta loppua kohden löystyen (jep, rantalomaa on jemmattu kyllä ;). Eniten odotan Australian Outback-vierailulta sekä Uuden Seelannin tuliperäiseltä seudulta. Heidin suosikin jo tiedänkin, mutta siitä sitten myöhemmin.

Meille saa laittaa sähköpostia ja puhelimeen tekstareita. Vastaamme sitten kun ehdimme. Puhelimella tietenkin jopa samana päivänä. Tänne kirjottelen, jos kone osuu matkalla kohdalle. Mutta muuten pyrin unohtamaan näpyttelymasiinat tykkänään. Lomallahan ei työkoneita tueta :)

Hyvää kevään (ja kesän) alkua kaikille.

Lähettäjä Hesu 8:50 Kommentteja (0)

(Merkinnät 16 - 20, kokonaismäärä 25 ) « Sivu 1 2 3 [4] 5 »